
Tampere on Suomen pintxopääkaupunki
Tamperrada on gastronominen juhla pirkanmaalaisten kokkien ja alueen hyvän ruoan kunniaksi sekä herkuttelijoiden iloksi.
Suomen suurimmassa ruokafestivaalissa tamperelaiset ravintolat tarjoavat viiden päivän ajan keittiönsä parasta osaamista pieninä ruoka-annoksina eli pintxoina edulliseen 3,5 euron hintaan. Yleisö kävelee baskilaiseen tyyliin pitkin Tampereen katuja, tutustuu tamperelaiseen ravintolatarjontaan ja samalla tulevat kaikki kadut ja nähtävyydet sekä Tampereen kauniit maisemat tutuiksi. Tamperrada on Suomen herkullisin kaupunkisuunnistus.


Tamperradan baskilainen tuomari
Juan Antonio Bilbao Etxenagusia on baskilainen enologi, viininviljelyn, viiniopin ja viininvalmistuksen maisteri.
Kun Juan Antonio Bilbao kuuli ensimmäisen kerran Tampereella järjestettävästä Suomen suurimmasta ravintolafestivaalista Tamperradasta, hän ei ollut aluksi uskoa korviaan.
– Miten voi olla näin suuri pintxotapahtuma Suomessa, keskellä ei mitään, Juan Antonio Bilbao oli tuumannut. – Halusimme heti ilman muuta tehdä yhteistyötä tapahtuman kanssa.
Yhteistyötä on tehty nyt jo 4. vuotena, mikä näkyy muun muassa siinä, että Tamperrada pintxokilpailussa on kolmas kilpailusarja, jossa arvioidaan ravintolan pintxojen kokonaistarjontaa ja tunnelmaa sekä autenttisuutta baskikulttuurin näkökulmasta, mitä osa-aluetta Juan Antonio Bilbao tuomaroi. Muut palkinnot ovat tuomariston valitsema gastronomisesti kiinnostavin kilpailuannos sekä yleisön valitsema oma suosikki. Lisäksi mukaan on tullut myös muuta baskilaista kulttuuritarjontaa, mm. rockbändejä.
Juan Antonio Bilbao koulutti sommelier-opiskelijoita Bilbao-Artxandan ravintolakoulussa yli 10 vuoden ajan ja on työskennellyt eri viiniprojekteissa mm. Gramonan kanssa.
Juan Antonio Bilbao vetää Basking Food Fest -projektia, jonka tarkoitus on lisätä baskikulttuurin, -teknologian ja -gastronomian tunnettuutta ympäri maailmaa. Bilbaon kaupunki kuuluu Maailman viinipääkaupunkien verkostoon (The Great Wine Capitals), jossa mukana ovat lisäksi Bordeaux, Christchurch-South Island, Kapkaupunki, Firenze, Mainz-Rheinhessen, Mendoza, Porto ja San Francisco.